Chelsea otti murskaavan 41-voiton Tottenhamista Englannin Valioliigan ottelussa 6. marraskuuta 2023. Tottenhamin Dejan Kulusevski avasi maalihanat ottelun 6. minuutilla, mutta lopulta Chelsea vei voiton neljällä maalillaan. Nicolas Jacksonin hattutemppu oli yksi ottelun suurimmista kohokohdista. Ottelu oli kerrassaan jännittävä ja katsojilla riitti herkuteltavaa ainakin runsaista maalisuorituksista. Näillä joukkueilla on vahva historia keskenään, mikä teki ottelusta erittäin odotetun tapahtuman. Ottelun tallenteen voi katsoa maksullisesta Viaplay-palvelusta. Tottenham pelien vedonlyöntivinkit eivät tällä kertaa osuneet aivan nappiin. 

 

Variaatiot tulivat kalliiksi Tottenhamille

Chelsea voitti huolimatta siitä, että Tottenham oli ottelun voittajasuosikki. Kotijoukkue Tottenham teki kaikki sallitut vaihdot, mutta tämä ei riittänyt voittoon. Tottenhamin Cristian Romero ja Iyenoma Destiny Udogie näkivät punaista korttia ottelun 33. ja 55. peliminuutilla, jolloin Tottenham jäi pelaamaan kahden miehen vajauksella.

Maalit tehtiin peliajalla seuraavasti:

  1. 6′ peliminuutilla Tottenham siirtyi johtoon 1‒0, maalintekijänä Dejan Kulusevski, tätä ilottelua ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä pelin
  2. 35′ peliminuutilla Cole Palmer teki rangaistuspotkusta maalin, joka johti tilanteeseen 1‒1
  3. 75′ peliminuutilla Chelsea siirtyi johtoon numeroin 1‒2, maalintekijänä Nicolas Jackson
  4. 90+4′ peliminuutilla Chelsea siirtyi jo huimaan johtoon numeroin 1‒3, maalintekijänä jälleen Nicolas Jackson
  5. 90+7′ peliminuutilla Chelsea siirtyi jo huimaan johtoon numeroin 1‒4, maalintekijänä vielä kertaalleen Nicolas Jackson

Ottelu oli kerrassaan upea.

Jacksonin illan hattutemppu

Chelsea otti ottelun haltuunsa toisella puoliajalla. Cole Palmer tasoitti ottelun viimeistelemällä rangaistuspotkun 35. peliminuutilla. Jackson onnistui maalinteossa kolme kertaa ottelun loppuvaiheessa. Jacksonin osumat syntyivät 75., 94. ja 97. minuutilla, joista jälkimmäinen kruunasi Chelsea-nuorukaisen hattutempun ja varmisti voiton vierailevalle joukkueelle.

Ottelun yhteenveto

Chelsea hallitsi palloa 62 % vs 38 % ja tykitti yhteensä 17 laukausta Tottenhamin kahdeksaa vastaan. Kulmapotkuja Chelsea sai kuusi, kun taas Tottenham sai vain yhden. Punaisia kortteja Tottenhamille tuomittiin kaksi, kun taas Chelsea säilyi ottelussa täysilukuisena koko ottelun ajan.

Joukkuetilastot näyttivät Valioliiga-ottelusta seuraavaa

Tottenham vs Chelsea

  1. Laukaukset 8 vs laukaukset 17
  2. Hallinta 38 % vs hallinta 62 %
  3. Laukaukset maalia kohti 5 vs laukaukset maalia kohti 8
  4. Syötöt 317 vs syötöt 502
  5. Syöttötarkkuus 79 % vs syöttötarkkuus 86 %
  6. Vapaapotkut 12 vs vapaapotkut 21
  7. Keltaiset kortit 1 vs keltaiset kortit 5
  8. Punaiset kortit 2 vs punaiset kortit 0
  9. Paitsiot 3 vs paitsiot 7
  10. Kulmapotkut 1 vs kulmapotkut 6

Kuten tilastoista saattaa huomata, vei Chelsea peliä lähes koko ajan.

Sarjataulukon osalta toteamme seuraavaa. Ottelun myötä Chelsea on sijalla kymmenen, 15 pisteellään ja Tottenham sijalla kaksi, 26 pisteellään. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat toisensa 24.02.2024.

Tästä huolimatta molemmat joukkueet saivat ottelussa useita varoituksia. Ammuttujen laukausten, kulmapotkujen, ja keltaisten ja punaisten korttien perusteella voidaan todeta, että Chelsea dominoi jatkuvasti ottelua.

 

Seuraa sivustoamme ja lue Tottenham pelien vedonlyöntivinkit ja vinkit muista Valioliiga peleistä, joita lisäämme sivuillemme aktiivisesti. Kokeile myös jotakin uutta hyvää vedonlyöntisivustoa kuten Cashalot vedonvälittäjää, jolta löydät kaikki kohteet ja paljon kertoimia.