Englannin Valioliigan ottelu Liverpoolin ja Brentfordin välillä päättyi isäntäjoukkueen voittoon, kun Liverpool kaatoi vastustajansa maalein 3‒0. Tämä Anfieldilla pelattu ottelu pelattiin sunnuntaina 12. marraskuuta 2023. Liverpool jatkoi voittokulkuansa kotikentällään, sillä se on nyt voittanut kuudesti peräkkäin kotikentällään.

Ennakko-odotukset voiton puolesta olivat jo alkujaan Liverpoolin puolella, mutta lopullinen maalimäärä oli yllätys kaikille. Salah onnistui yllättämään sekä katsojat että oman joukkueensa. Ottelun tallenteen voi katsoa maksullisesta Viaplay-palvelusta.

 

Ottelun kohokohdat

Maalijuhlat saivat alkunsa jo 39. peliminuutilla, kun Egyptin hyökkääjä M. Salah, yllätti Brentfordin puolustuksen D. Nunezin tarjoamasta syötöstä. Salah onnistui toistamiseen maalinteossa 62. minuutilla, tällä kertaa K. Tsimikasin syötöstä.

Liverpoolin kolmannen maalin teki Diogo Jota 74. minuutilla, jolloin hän sai syötön jälleen K. Tsimikasilta. Salahiin ja Tsimikasiin Brentford ei löytänyt lääkkeitä, vaan he jatkoivat dominoimistaan ottelussa.

Ottelun kulku

Ensimmäinen maali nähtiin jo ensimmäisellä puoliajalla.

Maalit tehtiin peliajalla seuraavasti:

  1. 39′ peliminuutilla Liverpool siirtyi johtoon 1‒0, maalintekijänä Mohamed Salah
  2. 62′ peliminuutilla Liverpoolin maali johti tilanteeseen 2‒0, maalintekijänä jälleen Mohamed Salah
  3. 74′ peliminuutilla Liverpool siirtyi jo huimaan johtoon numeroin 3‒0, maalintekijänä Diogo Jota

Brentford jäi tällä kertaa maalittomaksi.

Ottelun tilastot

Ottelussa Liverpool hallitsi palloa 59 % ajasta ja Brentford 41 %. Liverpool laukoi maalia kohden 10 kertaa ja Brentford vain 3 kertaa. Ottelun aikana Liverpool sai aikaiseksi yhteensä 497 syöttöä joista 82 % meni perille, kun taas Brentfordin syöttöprosentti oli 75 % yhteensä 335 syötöllä.

Joukkuetilastot näyttivät Valioliiga-ottelusta seuraavaa

Liverpool vs Brentford

  1. Laukaukset 17 vs laukaukset 16
  2. Hallinta 59 % vs hallinta 41 %
  3. Laukaukset maalia kohti 10 vs laukaukset maalia kohti 3
  4. Syötöt 504 vs syötöt 354
  5. Syöttötarkkuus 82 % vs syöttötarkkuus 75 %
  6. Vapaapotkut 16 vs vapaapotkut 12
  7. Keltaiset kortit 1 vs keltaiset kortit 2
  8. Punaiset kortit 0 vs punaiset kortit 0
  9. Paitsiot 2 vs paitsiot 2
  10. Kulmapotkut 6 vs kulmapotkut 8

Kuten tilastoista saattaa huomata, vei Liverpool peliä koko ajan. Brentford antoi kuitenkin hyvän vastuksen.

Ottelu päättyi ansaitusti Liverpoolin voittoon. Liverpoolin maalivahti Alisson Ramsés Becker on pelannut nollapelin jo kolme ottelua peräkkäin kotikentällä.

Vaihdot ja kortit

Liverpool teki neljä vaihtoa ottelun aikana. Tämä toi vaihtuvuutta ja tuoreita jalkoja kentälle.

  1. C. Gakpo vaihtui H. Elliottiin 83. minuutilla
  2. Diogo Jota vaihtui L. Diaziin 84. minuutilla
  3. T. Alexander-Arnold vaihtui J. Quansah’iin 90. minuutilla
  4. D. Szoboszlai vaihtui J. McConnelliin 94. minuutilla

Brentford teki neljä vaihtoa yrittäessään löytää ratkaisuja Liverpoolin puolustukseen. Ottelussa nähtiin kolme keltaista korttia, yhden sai Liverpoolin J. Matip ja kaksi Brentfordin pelaajaa C. Norgaard ja K. Ajer.

Sarjataulukon osalta toteamme seuraavaa. Ottelun myötä Liverpool on sijalla kaksi, 27 pisteellään ja Brentford sijalla 11, 16 pisteellään. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat toisensa 17.02.2024 Brentfordin kotikentällä klo 17:00.

 

Liverpool veto vinkit ja muut Valioliiga veto vinkit ovat aina luettavissa sivuiltamme. Aseta myös vetosi otteluista ja kokeile Rebellion Bets sivustoa.