Suomi ja Saksa kohtaavat puolivälierissä toisensa kello 19:00 keskiviikkona Edmontonissa. Suomalaisia hellitään prime time TV lähetyksellä, joka esitetään TV5 kanavalla. Suomi – Saksa U20 Puolivälierät on varmasti ensimmäinen ottelu, jonka myötä katsojaluvut alkavat jo nousemaan, kun pelataan pääsystä mitalipeleihin. Ottelussa on vain yksi suosikki ja se on Suomi. Mutta kuten on huomattu niin kisoista ei voittoja tule ilmaiseksi, joten Saksakin tulee kaataa loistavalla pelillä, eli ei sellaisella mitä pelattiin 2 ensimmäistä erää Kanadaa vastaan.

Suomi

Suomi on alkulohkossaan pelannut neljä ottelua, joista se on voittanut kolme ja hävinnyt Kanadalle. Ennen Kanada ottelua Suomen YV oli kunnossa, mutta Kanada käytännössä nollasi Suomen ylivoima ja alivoima tilastot. Suomen maalivahtiosasto ei ole kisoissa häikäissyt, mutta se ei tule tässä ottelussa olemaan tärkeimmässä asemassa. Suosittelemme voittaja vetoa Suomelle 2-3 maalin erolla.

Saksa

Saksankaan maalivahdit eivät ole säihkyneet, mutta Suomea vastaan tarvittaisiin aivan mahtava ilta, jotta joukkueella olisi mahdollisuuksia haastamaan Suomi puolivälierissä. Saksan ylivoima ei ole ollut kehuttavaa, mutta alivoima on suoriutunut paremmin. Molempien tulisi olla topissa jotta haasto onnistuisi.

Kanada – Suomi 6-3(3-1)(2-0)(1-2)

Ottelusta tuli kuuma, kuten odotettua oli. Suomi aloitti hyvin ja hallitsi peliä ensimmäiset 5 minuuttia. Tämän jälkeen Kanada sai ensimmäisestä tilanteestaan maalin ja hallitsi peliä loput 2 erää. Kolmannessa erässä Suomi sai peliä hallintaan ja Kanada aloitti älyttömän jäähyilyn. Suomen ylivoima oli kuitenkin tehotonta ja Kanadan alivoima taasen oli loistavaa. Suomi ei missään vaiheessa uhannut Kanadan voittoa ja rehellisesti sanottuna oikea joukkue voitti ottelun täysin ansaitusti.

Suomi - Saksa U20 Puolivälierät alkavat keskiviikkona 19:00 ja näkyvät TV5 kanavalla. Öue ennakkomme, luo kasinotili, laita vedot ja jännitä!

Suomen pistemiehet Top5

  1. Joakim Kemell 3+6=9 + 4
  2. Aatu Räty 3+6=9 +5
  3. Roni Hirvonen 2+4=6 +5
  4. Kasper Puutio 3+2=5 +4
  5. Roby Järventie 2+3=5 -3

Suomi - Saksa U20 Puolivälierät alkavat keskiviikkona 19:00 ja näkyvät TV5 kanavalla. Öue ennakkomme, luo kasinotili, laita vedot ja jännitä!

Saksan pistemiehet Top5

  1. Alexander Blank 3+1=4 +/-0
  2. Bennet Rosmy 2+1=3 +/-0
  3. Josef Ehan 2+1=3 +3
  4. Yannick Proske 0+3=3 +3
  5. Danjo Leonhardt 0+2=2 +/-0

Suomen Joukkue

PaikkaNumero
MV1MERILAINEN Leevi
Puolustaja2RAJANIEMI Matias
Puolustaja3RAFKIN Ruben
Puolustaja4JURMO Joni
Puolustaja6VIRO Eemil
Puolustaja7NIEMELA Topi
Puolustaja10PUUTIO Kasper
Hyökkääjä13JARVENTIE Roby
Puolustaja15NURMI Petteri
Hyökkääjä18MAATTA Joel
Hyökkääjä19MAENPAA Juuso
Hyökkääjä20HELENIUS Samuel
Puolustaja21HEIMOSALMI Aleksi
Hyökkääjä22HIRVONEN Roni
Hyökkääjä23VAISANEN Kalle
Hyökkääjä24KOIVUNEN Ville
Hyökkääjä27KAPANEN Oliver
Hyökkääjä28LIUKAS Eetu
Hyökkääjä29SIMONTAIVAL Kasper
MV30LAMPINEN Jani
MV31JATKOLA Juha
Hyökkääjä33LAMBERT Brad
Hyökkääjä34RATY Aatu
Hyökkääjä35KARVINEN Roni
Hyökkääjä37KEMELL Joakim

Saksan Joukkue

PaikkaNumero
MV1LUNEMANN Niklas
Puolustaja3ELTEN Nils
Puolustaja4SZUBER Maksymilian
Hyökkääjä6HAUF Luca
Hyökkääjä7HEIGL Nikolaus
Hyökkääjä8SAMANSKI Joshua
Hyökkääjä9VOLEK Justin
Hyökkääjä10LEONHARDT Danjo
Puolustaja11GEIBEL Korbinian
Hyökkääjä12RUTKOWSKI Maciej
Puolustaja15MUNZENBERGER Luca
Puolustaja16DZIAMBOR Arkadiusz
Hyökkääjä17PROSKE Yannick
Hyökkääjä18EHAM Josef
Hyökkääjä19HANELT Haakon
Puolustaja20van der LINDE Leon
Hyökkääjä21del MONTE Ryan
Puolustaja22GLOTZL Maximilian
Hyökkääjä23HEIGL Thomas
Hyökkääjä24BLANK Alexander
Hyökkääjä26SCHWEIGER Markus
Hyökkääjä27ROSSMY Bennet
Puolustaja28KLEIN Adrian
MV29BUGL Florian
MV30QUAPP Nikita

Vedonvälittäjät 1X2

VedonvälittäjätSuomiTasapeliSaksa
BETANDYOU1.09210.5019.00
1Bet1.0910.5014.50
Rabona1.119.5016.00
Big5 Casino1.119.0016.00
Bethard1.138.7513.00
888sport1.0918.5013.00

Lopuksi

Suomi – Saksa U20 Puolivälierät alkavat keskiviikkona 19:00 ja näkyvät TV5 kanavalla. Öue ennakkomme, luo kasinotili, laita vedot ja jännitä!