Jalkapallon MM-karsinnat ovat käynnissä ja EM-kisat ovat takana. Paikoista Qatariin pelataan nyt todenteolla. Suomi on pelannut ensimmäiset karsintaottelut jo keväällä ja 6 ottelua on vielä jäljellä. Keväällä Suomi pelasi kaksi tasapeliä, joista olisi hieman enemmän toivottu, mutta kaikki on vielä todellakin mahdollista. Jalkapallon MM-karsinnat jatkuvat kohti QATAR 2022 MM-kisoja. Vedonlyöntisivustot käyvät jo kuumana ja karsinnoista löytyy vaikka mitä vedonlyönti kohteita. Lue vedonlyönti vinkit tästä ja tulevista julkaisuistamme.

Milloin kisat ovat?

Vuoden 2022 MM-kisat järjestetään Qatarissa marraskuussa ja ne jatkuvat pitkälle joulukuuhun. Ottelut alkavat marraskuun 21. päivä ja loppuottelu pelataan joulukuun 18. päivä.

Miten lohkosta pääsee jatkoon?

Euroopan lohkoja on 10 kappaletta, joissa kussakin on 5 joukkuetta. Lohkojen voittajat etenevät suoraan Qatarin MM-lopputurnaukseen. Toiseksi lohkoissaan sijoittuneet pelaavat lohkojen väliset pudotuspelit, joihin liittyy Kansojen liigasta kaksi parasta joukkuetta, joilla ei ole vielä MM-kisapaikkaa. Nämä 12 joukkuetta jaetaan tämän jälkeen kolmeen ryhmään, joiden sisällä pelataan yksiosainen välierä ja finaali. Jokaisen ryhmän voittaja etenee Qatarin MM-lopputurnaukseen.

Suomen D-lohko

D-LOHKOOTTELUJAVOITOTTASAPELITTAPPIOTTEHDYTPÄÄSTETYTPISTEET
RANSKA3210417
UKRAINA3030333
SUOMI2020332
BOSNIA JA HERZEGOVINA2011231
KAZAKSTAN2011131

Unibet on antanut seuraavat kertoimet lohkovoitosta:

  1. Ranska 1.05
  2. Ukraina 10.00
  3. Bosnia & Hertsegovina 15.00
  4. Suomi 41.00
  5. Kazakhstan 251.00
Jalkapallon MM-karsinnat jatkuvat kohti QATAR 2022. Vedonlyöntisivustot käyvät jo kuumana karsinnoissa. lue vedonlyönti vinkit.

Suomen ottelut

Pelatut ottelut

24.3.2021

Suomi – Bosnia Hertsegovina 2 – 2 (0-0)

24.3.2021

Ukraina – Suomi 1 – 1(0-0)

Tulevat ottelut

Suomi – Wales

Keskiviikko 1.9.2021 kello 19:00 Harjoitusottelu

Olympiastadion, Helsinki

Huuhkajat ovat saaneet kovatasoisen vastustajan harjoitusotteluun, ennen tärkeitä MM-karsinta otteluita. Jäämme odottamaan onko Harry Kane tehnyt lopettamis päätöksen, vai onko hän vielä mukana.

Suomi – Kazakstan

Lauantai 4.9.2021 kello 19:00 MM-karsinta

Ranska – Suomi

Tiistai 7.9.2021 kello 20:45(21:45) MM-karsinta

Suomi – Ukraina

Lauantai 9.10.2021 kello 19:00 MM-karsinta

Kazakstan – Suomi

Tiistai 12.10.2021 kello 17:00(14:00) MM-karsinta

Bosnia-Hertsegovina – Suomi

Lauantai 13.11.2021 kello 16:00 MM-karsinta

Suomi – Ranska

Tiistai 16.11.2021 kello 21:45 MM-karsinta

Missä lyödä vetoa kun jalkapallon mm-karsinnat kiinnostavat?

Kaikki hyvät vedonlyöntisivustot ovat asentaneet jo vedonlyönti kertoimet syksyn ensimmäisille MM-karsinta otteluille. Lisäksi me tulemme antamaan vedonlyönti vinkit seuraaville Suomen otteluille, kun asia on ajankohtainen. Voit tarkistaa kertoimia jo etukäteen vaikka seuraavilta sivuilta: NetBet, TurboVegas, 1Bet, Sieger, 888sport, ZulaBet, 22Bet tai BetAndYou.

Vedonlyönti vinkit ja vedonlyöntisivustot

Jalkapallon MM-karsinnat jatkuvat kohti QATAR 2022 tapahtumaa. Vedonlyöntisivustot käyvät jo kuumana karsinnoista. Lue vedonlyönti vinkit myöhemmin sivuiltamme.