Suomen jalkapallo historiaa kirjoitetaan uudelleen joka päivä näiden kisojen aikana. Veikkaus ja kaikki muut vedonvälittäjät ovat olleet helisemässä, kun Suomi voitti Tanskan kaikkien odotusten vastaisesti. Toki Suomalaiset ovat joukkueeseensa uskoneet, mutta vedonvälittäjät ja kertoimien laskijat eivät näin tehneet, josta esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo. Vedonlyönti on tarkkaa puuhaa, mutta välillä siinäkin tapahtuu ammattilaisille katastrofaalisia virheitä. Se on urheilun ja vedonlyönti harrastuksen suola. Mutta missä Huuhkajat menevät nyt?

Edelliset ottelut

Tanska – Suomi 0 – 1

Suomi on pelannut nyt pelannut kaksi ottelua EM-kisoissa. Ensimmäisessä ottelussa traagisten tapahtumien jälkeen Suomi teki historiaa ja voitti Tanskan upealla keskitys ja puskumaalillaan. Suomella oli ottelussa ainoastaan yksi maalinteko tilanne, jonka Jere Uronen keskitti ja Joel Pohjanpalo viimeisteli kliinisen tarkasti loistavalla puskulla. Vaikka Suomalaisia oli paikanpäällä vain n. 4000, olivat he kuitenkin äänekkäitä ja toivat

Suomi – Venäjä 0 – 1

Ottelusta jäi hampaankoloon jokaiselle Suomalaiselle, kun Pohjanpalon maali hylättiin VAR tarkastuksessa ja marginaali oli suunnilleen korkeintaan hiuskuontalon kokoinen. Lopulta monien vaiheiden jälkeen Venäjä vei voiton 1-0. Suomella oli tässä ottelussa kuitenkin enemmän tilanteita, joka antaa uskoa jatkoon Belgiaa vastaan.

Suomi – Belgia

Tässä ottelussa Suomi tulee saamaan vastaansa yhden kisojen ennakko suosikeista ja Belgia on antanut jo kylmää kyytiä Venäjälle 3 – 0 ja Tanskalle 2 – 1. Puhumme siis vastustajasta, joka on varmistanut jatkopaikkansa ja voi tässä vaiheessa jo testata muita pelaajia rosteristaan. Odotukset ovat korkealla ja Suomen jalkapallo historiaa sekä Sinivalkoista päivää vietetään maanantaina Suomessa! Ottelu pelataan Pietarissa Venäjällä ja pallo lähtee liikkeelle kello 22.00.

Mitä odotettavissa?

Belgia on yksi vahvimmista jalkapallo maajoukkueista ja vaaditaan uskomaton uroteko Suomelta, mikäli haluamme jatkoon. Belgialta löytyy supertähti Kevin De Bruyen, joka pystyy vaikka yksin kääntämään otteluita. Manchester Cityn hyökkääjä on iskussa ja häneltä on lupa odottaa kentällä paljon. Suomen toiveissa on että Belgia säästäisi häntä jatkopeleihin huilauttamalla tämän ottelun ajan. Belgia on kuitenkin maailman listan ykkönen ja vaihtomiehetkin ovat erittäin laadukkaita, joten yhden pelaajan huilauttaminen ei välttämättä näkyisi missään. Kaikki on nyt kiinni Kanervan taktiikasta ja siitä miten hyvin pelaajat sitä tulevat noudattamaan.

Mikä Suomelle riittää pudotuspeleihin pääsyyn?

Tilanne on kohtuu selkeä. Suomelle riittää ottelusta voitto tai tasapeli. Tappiolla Suomen jatkoon pääsy rupeaa menemään hankalaksi. Silloin muiden lohkojen viimeisten otteluiden tulokset vaikuttavat Suomen mahdollisuuksiin päästä parhaimman neljän lohkokolmosen joukkoon. Totuus on että tilanne on vielä täysin auki ja spekulaatiot ovat niin pitkät, että odotamme mieluummin Suomen ottelun lopputulosta ja alamme sen jälkeen spekuloimaan.

Onko Teemu Pukki kunnossa?

Tämä kysymys lienee kaikkien Suomalaisten huulilla. Joel Pohjanpalo on tällä hetkellä yksin hoitanut Suomen vaaralliset tilanteet, mutta voittoa varten tarvitsemme ehdottomasti terveen Teemu Pukin. Teemu on yrittänyt itse katkaista huhuilta siivet ja on tiedottanut että nilkka on kunnossa. Nilkka on teipattuna vain sen takia, ettei se nyrjähtäisi uudelleen.

Vedonvälittäjät ja Suomen kertoimet

Vedonlyönti on tietenkin avainasemassa penkkiurheilijoilla ja tarkastelemme hieman mitä kertoimia eri vedonvälittäjät tarjoavat Suomen voitosta.

Cashalot 11.50 – 4.90 – 1.31

TurboVegas 9.00 – 4.6 – 1,36

1Bet 10.255.25 – 1.35

Bet22 10.00 – 4.94 – 1.33

1Bet 10.00 – 4,8 – 1,31

Rabona 9.80 – 5.00 – 1.35

24Bettle 9.80 – 5.00 – 1.35

CampoBet 9.80 – 5.00 – 1.35

Loppuyhteenveto

Jokatapauksessa Suomen jalkapallo historiaa kirjoitetaan uudelleen Suomi – Belgia ottelussa. Vedonvälittäjät ovat mielestään viilanneet vedonlyönti kertoimet valmiiksi ja sinun ei tarvitse muuta kuin asettaa vetosi ja Huuhkajat hoitaa loput.