Valioliigan ottelu Chelsea vs Manchester City päättyi tasan otteluluvuin 4‒4 kirpeässä marraskuun illassa. Ottelun tapahtumat kääntyivät useasti ja viimeinen niitti tuli vasta lisäajan viimeisillä minuuteilla. Chelsean puolustaja Thiago Silva onnistui maalinteossa ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja Nicolas Jackson teki maalin vain 23 minuuttia kentälle päästyään.

Ennakko-odotukset olivat Manchester Cityn eduksi, mutta kotijoukkue Chelsea onnistui antamaan kunnon vastuksen illan otteluun. Näin maalirikasta ottelua ei olekaan nähty pitkään aikaan. Jäikö sinulta ottelu näkemättä? Ottelun tallenteen voi katsoa maksullisesta Viaplay-palvelusta.

 

Tehokas avausjakso

Manchester Cityn E. Haaland avasi ottelun maalitilaston rangaistuspotkusta jo 25 minuutin kohdalla. Chelsean vaste tuli pian, kun T. Silva tasoitti pelin vain neljä minuuttia myöhemmin C. Gallagherin loistavasta syötöstä. Ennen taukoa Chelsea siirtyi vielä johtoon R. Sterlingin osumalla. Pelin ensimmäinen puoliaika päättyi Chelsean johdossa 2‒1.

Maalit tehtiin peliajalla seuraavasti:

  1. 25′ (R) peliminuutilla Manchester City siirtyi johtoon 0‒1, maalintekijänä Erling Braut Haaland
  2. 29′ peliminuutilla Chelsea teki maalin, joka johti tilanteeseen 1‒1, maalintekijänä Thiago Silva
  3. 37′ peliminuutilla Chelsean maali johti tilanteeseen 2‒1, maalintekijänä Raheem Sterling
  4. 45+1′ peliminuutilla Manchester City tasoitti tilanteeksi 2‒2, maalintekijänä Manuel Akanji
  5. 47′ peliminuutilla Manchester City siirtyi johtoon numeroin 2‒3, maalintekijänä Erling Braut Haaland
  6. 67′ peliminuutilla Chlesea tasoitti tilanteeksi 3‒3, maalintekijänä Nicolas Jackson
  7. 86′ peliminuutilla Manchester City siirtyi taas johtoon numeroin 3‒4, maalintekijänä Rodrigo Hernández
  8. 90+5′ (R) peliminuutilla Chelsea tasoitti jälleen tilanteeksi 4‒4, maalintekijänä Cole Palmer

Toinen puoliaika alkoi Manchester Cityn osalta vahvasti, kun M. Akanji tasoitti pelin jälleen B. Silvan syötöstä 46. peliminuutilla. Tämän jälkeen E. Haaland vei Cityn johtoon toisella osumallaan.

Chelsean N. Jackson tasoitti ottelun 67 minuutin kohdalla, kun taas Rodri siirsi Cityn jälleen johtoon E. Haalandin syötöstä. Viimeinen niitti ottelulle nähtiin lisäajalla, kun C. Palmer tasoitti pelin rangaistuspotkusta.

Tilastot ja huomiot

Kolme rangaistusta ja lukuisat maalit pitivät tunnelman tiiviinä loppuun asti. Molemmat joukkueet tekivät useampia vaihtoja ja kärsivät useita varoituksia. Manchester City oli ottelun ennakkosuosikki, mutta tasainen ja maalirikas peli päättyi lopulta tasan. Pelistä voisi kuitenkin todeta, että Chelsea pystyi vastaamaan Manchester Cityn haasteeseen erinomaisesti.

Varsinkin Chelsea voisi olla tyytyväinen yksittäisten pelaajiensa suorituksiin. Thiago Emiliano da Silva teki ensimmäisen maalinsa tällä kaudella ja jakson lopussa kentälle vaihdettu Nicolas Jackson onnistui maalinteossa vain 23 minuutin jälkeen vaihdosta.

Lopputulos

Ottelun lopullinen tulos kirjattiin otteluluvuin 4-4. Chelsea loi enemmän maalintekopaikkoja, mutta Manchester Cityllä oli hallussaan pallohallinta. Lopullinen maalimäärä kertonee ottelun intensiivisyydestä ja siitä, kuinka molemmat joukkueet taistelivat loppuun asti voitosta.

Ottelu oli eittämättä yksi kauden jännittävimmistä ja tarjosi runsaasti viihdettä faneille. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat toisensa 17.02.2024 Manchester Cityn kotikentällä.

 

Mikäli Valioliiga kiinnostaa, niin täältä voit lukea veto vinkit ja tietenkin myös Chelsea pelien veto vinkit. Voit myös tehdä tilin uudelle Rebellion Bets sivustolle ja lyödä siellä vetoa Valioliiga otteluista.