Tulevana sunnuntaina 3. joulukuuta 2023 klo 16:00 Suomen aikaa, valokeila kohdistuu Stamford Bridgelle, jossa Valioliiga jatkuu ottelulla Chelsea vs Brighton. Joukkueiden kohtaaminen on aina täynnä jännitystä, ja tällä kertaa odotukset ovat korkealla. Kuhina käy kärkikymmenikössä ja sijat vaihtuvat kerta toisensa jälkeen kymmenen parhaan joukossa Valioliigan sarjataulukkoa tarkastellessa.

Näillä joukkueilla on vahva historia keskenään, mikä tekee ottelusta erittäin odotetun tapahtuman. Tätä ottelua ei kannata missään nimessä missata. Ottelua voi seurata suorana Viaplayn kautta tai livestriiminä Viasatin V Sport Footballin kautta.

Viimeiset kymmenen kohtaamista joukkueiden välillä

Viime kerralla, kun joukkueet kohtasivat, Chelsea vei voiton maalein 1‒0. Kymmenessä viimeisimmässä kohtaamisessa Chelsea on ollut vahvempi kolmesti ja Brighton puolestaan kahdesti. Viisi ottelua on päättynyt tasatulokseen.

Chelsean viime laukaukset ovat olivat epäjohdonmukaisia; he voittivat kaksi, mutta hävisivät myös kaksi ja tasasivat yhden ottelun. Brighton taas ei ole hävinnyt neljään viime peliin, mutta tasapeli on toistunut neljästi.

Chelsean viimeiset 5 peliä

  1. 4‒1, Newcastle vs Chelsea (25.11.2023)
  2. ja 4‒4, Chelsea vs Manchester City (12.11.2023)
  3. 1‒4, Tottenham vs Chelsea (06.11.2023)
  4. 2‒0, Chelsea vs Blackburn (01.11.2023)
  5. 0‒2, Chelsea vs Brentford (28.10.2023)

Brightonin viimeiset 5 peliä

  1. 2‒3, Nottingham Forest vs Brighton (25.11.2023)
  2. 1‒1, Brighton vs Sheffield Utd (12.11.2023)
  3. 0‒2, Ajax vs Brighton (09.11.2023)
  4. 1‒1, Everton vs Brighton (04.11.2023)
  5. ja 1‒1, Brighton vs Fulham (29.10.2023)

Molempien joukkueiden viimeisimmästä pelistä ei ole edes viikkoa aikaa, joten ovatkohan joukkueet nyt tehneet mentaalisesti kovan työn valmistautuakseen sataprosenttisesti tähän otteluun. Saa nähdä.

Poissaolevat ja loukkaantuneet pelaajat

Poissaolojen lista on tyypillisesti lyhyt molemmilla joukkueilla. Pelaajien loukkaantumisia ja pelikieltoja ei ole raportoitu. Tiedoilla loukkaantuneista ja pelikielloista voi olla suuri vaikutus otteluun, eikä tämä ottelu ole poikkeus. Vastustajajoukkue käyttää tätä hyväkseen.

Artikkelin kirjoitushetkellä (29.11.2023) tiedossamme ei kuitenkaan ollut vielä joukkueiden viimeisimpiä kokoonpanoja. Tiedot kokoonpanoista ilmoitetaan vasta lähempänä ottelua.

Ennusteet ja vedonlyöntivinkit

Chelsea nähdään ottelun suosikkina, joten pelaajat saattavat haluta panostaa Chelseaan tai tasapeliin ja pallojen määrään yli 1.5. Sarjataulukossa Chelsea on tällä hetkellä kymmenes, 16 pisteellään ja Brighton puolestaan kahdeksas, 22 pisteellään. Tämä peli voi joko siirtää Brightonin korkeammalle tai pudottaa Chelsean alemmas sarjataulukossa.

Ennusteiden mukaan Chelsean voittoon uskotaan 56 prosenttisesti, tasapelin mahdollisuuteen 22 prosenttisesti ja Brightonin voittoon 22 prosenttisesti. Nähtäväksi jää, pitävätkö ennusteet tällä kertaa paikkansa. Jännitettävää varmasti riittää koko ottelun ajan.

Sääolosuhteet näyttävät suotuisilta, sillä sademääräksi ennustetaan 0 mm. Tämä ottelua ympäröivä jännitys tekee siitä kaikkien jalkapallon ystävien kannalta pakollisen katselukohteen, joten joka nokka ruudun ääreen, kun aloituspotku potkaistaan sunnuntaina. Seuraava joukkueiden kohtaaminen tullaan näkemään vasta 20.04.2024 klo 17:00 Brightonin kotikentällä.

 

Meiltä löytyvät Chelsea otteluiden vetovinkit, kuin myös muiden Valioliiga otteluiden vetovinkit.