Valioliigan yksi jännittävimmistä otteluista käytiin Chelsean ja Brentfordin välillä lauantaina 28.10.2023 Stamford Bridgen stadionilla. Lähtökohtaisesti suosikkina otteluun lähteneen Chelsean yllätti odottamattomalla tavalla altavastaaja Brentford, joka lopulta vei voiton lukemin 2‒0.

Tämä oli selkeästi vastoin ennakko-odotuksia, sillä kotijoukkueen voiton tai tasapelin todennäköisyys arvioitiin 90-prosenttiseksi ennen pelin alkua. Ottelun tallenteen voi katsoa maksullisesta Viaplay-palvelusta.

 

Ottelun kulku

Lauantaipäivän ottelun ensimmäiseksi maalintekijäksi kunnostautui Brentfordin Ethan Rupert Pinnock, joka sai upean syötön Bryan Mbeumolta pelin 58. minuutilla. Toisen maalin iski sama syöttäjä, Bryan Mbeumo pelin 96. minuutilla, jolloin syötön antoi N. Neal Maupayna. Peli päättyi jännittävän ottelun jälkeen otteluluvuin 0‒2.

Maalit tehtiin peliajalla seuraavasti:

  1. 58′ peliminuutilla Brentford siirtyi johtoon 1‒0, maalintekijänä Ethan Pinnock
  2. 90+6′ peliminuutilla Brentfordin maali johti tilanteeseen 2‒0, maalintekijänä Bryan Mbeumo

Kyseessä oli Pinnockin ensimmäinen maali tällä kaudella, ja se sai varmasti ratkaisevan merkityksen ottelun lopputuloksen kannalta. Chelsea yritti saada otetta pelistä tekemällä neljä vaihtoa toisella puoliajalla, mutta Brentfordin puolustus osoittautui liian vahvaksi murtumaan. Saa nähdä miten seuraava kohtaaminen tulee onnistumaan.

Chelsea ja pelitaktiikka

Laukaukset maalia kohti olivat Chelsean puolelta kaksi ja Brentfordilta viisi, ja joukkueiden hallussapitoluvut olivat vastaavasti 69 % ja 31 %. Chelsean päävalmentaja M. Pochettinolla on ollut oma taktiikkansa peluuttaa joukkuettaan eri kenttämuodostelmissa viime otteluissa, mutta ainakin tämän ottelun perusteella 3-4-2-1 muodostelma ei tuonutkaan toivottua menestystä. Keltaisia kortteja jaettiin ottelun aikana yhteensä viisi, joista yksi meni Chelsealle ja neljä Brentfordille.

Brentfordin päävalmentaja T. Frank on ollut uskollinen 4-3-3 muodostelmalleen kuudessa viime ottelussa. Tämä muodostelma näyttää tuovan menestystä Brentfordille, sillä ottelun lopputulos puhuu puolestaan. Brentfordin pelaajien esitys oli vakuuttavaa.

Joukkuetilastot näyttivät Valioliiga-ottelusta seuraavaa

Chelsea vs Brentford

  1. Laukaukset 17 vs laukaukset 7
  2. Hallinta 69 % vs hallinta 31 %
  3. Laukaukset maalia kohti 2 vs laukaukset maalia kohti 5
  4. Syötöt 730 vs syötöt 333
  5. Syöttötarkkuus 89 % vs syöttötarkkuus 73 %
  6. Vapaapotkut 12 vs vapaapotkut 7
  7. Keltaiset kortit 1 vs keltaiset kortit 4
  8. Punaiset kortit 0 vs punaiset kortit 0
  9. Paitsiot 0 vs paitsiot 0
  10. Kulmapotkut 10 vs kulmapotkut 1

Kuten tilastoista saattaa huomata, vei Brentford peliä koko ajan. Chelsea koki kovia, sillä heidän pelitaktiikkansa oli yllättävän huono. He saivat loistavia maalipaikkoja, vapaapotkuja ja laukauksia huomattavasti enemmän kuin Brentford, mutta Brentford iski oikeisiin paikkoihin oikeilla hetkillä. Peräti kaksi kertaa.

Sarjataulukon osalta toteamme seuraavaa. Ottelun myötä Brentford on sijalla 10, 13 pisteellään ja Chelsea sijalla 11, 12 pisteellään. Tämä ottelu oli kerrassaan viihdyttävä, vaikka Chelsea jäikin lopulta ilman maalia. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat toisensa 02.03.2024 Brentfordin kotikentällä.

 

Hae itsellesi sopiva vedonlyöntisivusto. Rabona on loistava sellainen.